Kuten monet muutkin, poikkeuksellinen ajanjakso on saanut meidätkin siirtymään laajemmin verkkopalveluihin. Ennalta tämä hieman jännitti, sillä olemme tottuneet työskentelemään asiakkaiden kanssa koskettaen ja läheltä ohjaten. Pääasiassa fysioterapeutin työ on hyvin manuaalista, mutta tämä työskentelytapa on viety toistaiseksi meiltä. Asiakkaamme ovat meille kuitenkin tärkeitä ja olisi sääli, jos hyvällä mallilla oleva kuntoutusprosessi pääsisi notkahtamaan lähitapaamisten puuttumisen vuoksi. Niinpä olemme lähteneet kehittämään erilaisia tapoja toteuttaa asiakkaan ohjaaminen ja hoitaminen verkon välityksellä.
Fysioterapiaprosessin ollessa jo käynnissä, siirtyminen etäpalveluun on sujunut kiitettävän mutkattomasti. Etäyhteydellä voidaan keskustella kuinka kotiharjoittelu on sujunut, onko jotain haasteita ollut, voidaan tarkistaa liikkeiden suoritustekniikat ja ohjata uusia kotiharjoitteita. Videoyhteydellä näkee hyvin miten keho toimii ja missä on vielä harjoittelemista. Fysioterapeutteina olemme toki tottuneet tutkimaan kehon toimintaa käsillä tunnustellen ja myös ultraäänellä kuvantamalla. Nämä menetelmät ovat etäfysioterapiassa mahdottomia toteuttaa, mutta jo tässä lyhyessä ajassa kertyneen kokemuksen perusteella, eivät välttämättömyyksiä kuntoutumisen edistymiseksi.
Ensimmäisen fysioterapiakäynnin toteutuessa etäyhteydellä, haastatteluun panostetaan erityisen paljon. Haastattelemalla saadaan paljon tärkeää tietoa tilanteesta, joka on saanut asiakkaan varaamaan ajan fysioterapiaan. Normaalisti osa näistä tiedoista saadaan alkututkimisen tuottamana, mutta etäpalveluissa käytämme tarkempaa haastattelupohjaa ja tähän varataan aikaa. Kehon toiminnan tutkiminen tehdään myös videoyhteydellä. Esimerkiksi ryhdin tutkiminen onnistuu hyvin ja erilaisia liiketestejä voidaan suorittaa myös etänä. Haasteeksi näissä joskus osoittautuu lähinnä kameran asemointi, jotta kuvassa näkee kaiken tarpeellisen. 😀
Lantionpohjan fysioterapia on vaatinut meidän osalta suurimman kehitystyön, jotta sen toteuttaminen etäpalveluna on tuloksellista. Haastatteluun panostetaan paljon, jotta saadaan mahdollisimman paljon taustatietoa, tarkka kuva oireilusta, kehon toiminnasta, haasteista arjessa, toiveista ja tavoitteista. Osa lantionpohjan tutkimisesta siirtyy etätyöskentelyssä asiakkaalle. Annamme ohjeet kuinka asiakas voi itse kotona tutkia lantionpohjan toimintaa. Seuraavassa etätapaamisessa testit ja niistä saadut tulokset käydään yhdessä lantionpohjan fysioterapeutin kanssa läpi ja tämän perusteella suunnitellaan jatkotoimet ja harjoitteet.
Etäfysioterapia on uusi palvelu Tuntumassa, jonka käyttöönottoon vaikutti suuresti koronan aiheuttama poikkeustilanne, mutta palvelu ei jää vain poikkeusajan toimintatavaksi. Etäpalvelut, mukaan lukien onlinefysio, tulee jäämään Tuntuman palveluihin jatkossakin. Osa Tuntuman fysioterapia-asiakkaista matkustaa äitiysfysioterapiaan tai lantionpohjan fysioterapiaan pitkienkin ajomatkojen päästä, joten jatkossa voimme tarjota esimerkiksi heille palvelua suoraan kotiin. Etäpalvelut ovat osoittautuneet tähän mennessä toimiviksi toimintatavoiksi, mutta kaikkea ei fysioterapiassa voi tehdä etänä. Kehitämme palvelua entistä paremmin digitaalisessa maailmassa toimivaksi elementiksi osana kuntoutustoimintaa.
Toivomme kuitenkin, että pian meillä on jälleen mahdollisuus ottaa asiakkaita myös vastaan ja kätellä, jutella kasvotusten sekä ohjata koskettaen.
Pidetään huolta toisistamme <3