Aiemman blogikirjoituksen perusteella tiedämme jo, mikä vatsalihasten erkauma on. Edelliseen kirjoitukseen pääset tästä. Jatkan nyt siitä, miten vatsalihasten erkaumaa kuntoutetaan ja missä ajassa tuloksia voisi olla odotettavissa.
Vastaanotolle tulevat asiakkaat, jotka epäilevät itsellään vatsalihasten erkaumaa, kärsivät usein hyvin saman tyyppisistä oireista; selkäkivuista, pömpöttävästä vatsasta, huonosta ryhdistä sekä erilaisista toiminnallisista häiriöistä kehossa, jotka ilmaantuvat yleisimmin liikuntasuoritusten aikana. Tällaisia voivat olla esimerkiksi virtsankarkailu tai tunne siitä, ettei keskivartalossa ole voimaa ja tukea.
Vatsalihasten erkauman kuntoutuksessa tähdätään keskikehon toiminnallisuuden ja voimantuoton lisääntymiseen ja tietysti sivutuotteena myös ulkonäöllisesti erkaumasta johtuvasta vatsan pömpötyksestä päästään eroon. Missä vauhdissa voimme sitten olettaa erkauman kuntoutuvan?
Kuntoutusprosessi on luonnollisesti yksilöllinen ja lähtötilanne vaikuttaa paljon kuntoutumisvauhtiin. Kuntoutumiseen vaikuttavia asioita ovat muun muassa erkauman syntymisen syyt, liikunta- ja elintottumukset sekä kudostyyppi. Mikäli hoitosuhteen alusta saakka tehdään oikeita asioita, voidaan vatsalihasten välisen jännesauman odottaa kaventuvan ja vahvistuvan jo ensimmäisten neljän-kuuden viikon aikana. Lähtötilanteen ja erkauman tyypin perusteella voimme siis päätellä jo ensimmäisellä kerralla, kauanko kuntoutuminen voi viedä aikaa. Odotteet ovat aina kuitenkin suuntaviivaisia ja jokainen prosessi etenee yksilöllisesti ja vaatii aktiivisuutta kuntoutujalta.
Erkauman kuntoutuksessa keskeistä on oppia tunnistamaan ja käyttämään keskivartalon syvää tukea. Tärkeää on oppia kannattelemaan ryhtiä oikein, sillä se on hyvin merkityksellinen asia kuntoutumisessa. Mikäli erilliset kuntouttavat harjoitteet sopivat asiakkaan arkeen, annetaan niitä tukemaan kuntoutumista. Tavoitteena on päästä vahvistamaan keskivartaloa mahdollisimman pian monipuolisesti, jotta keskivartalo tukisi kehoa liikkeessä.
Lohduttavaa erkauman kuntoutuksessa on se, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa. Vaikka erkaumaa olisi ollut vuosia, voi kuntoutus silti edetä tuloksekkaasti. Samalla, kun erkauma kuntoutuu, kehon toiminnallisuus paranee ja useimmiten selän kivut helpottavat ja ryhtiä on helpompi kannatella. Kannattaa siis rohkeasti hakea apua erkauman kuntoutumiseen. Aina löytyy keinot viedä tilannetta eteenpäin.
<3 Äitiys- ja lantionpohjafysioterapeutti Sofia